Tässä ollaan sitten surffailtu netin ihmeellisessä maailmassa eli toisinsanoen vasemmistoliiton sivuilla tutkien mahdollisuuksia liittyä. Onhan tätä harkittu jo vuosikaudet joten nyt ollaankin aika pitkällä kun jo yhteystietojakin katsellaan ;D
Yllätys pyllätys aika moni tutuista ja kavereista onkin jo barrikadeilla mukana joten siltäkin osin liiton asenne ja ajatukset tuntuvat tutuilta ja omilta jutuilta. Puolueeseen liittyminen on mielestäni aina ison harkinnan paikka, vähän niin kuin äänenkin antaminen itse vaaleissa. Itseasiassa jopa isompikin siirto koska sillä hdollisesti antaa koko ylijäävän energiansa liiton käytettäväksi ja niiden asioiden toteutumiseksi joihin uskoo.
Monilla puolueilla tuntuu tänä päivänä olevan iskulauseena (kuten vaalienkin alla) ilmastonmuutosta vastaan! joten sen perusteella ei oikein voi valita puoluettaan. Viimeisenä tikkinä koskien vasemmistoliittoa minulle taisi ollakin ystäväni kommentti että ne on tehneet tätä hommaa jo ennen muita. Eli pitkät perinteet siis ja myös se fakta että ihmiset jotka on jollain tavalla vaikuttaneet elämääni positiivisesti ovat toimimassa vasemmistoliiton riveissä.
Sellainen fakta minua myös kiinnostaa että isomman porukan ollessa taustavoimana on suurempi mahdollisuus vaikuttaa, pienen ihmisen ääni ei kuulu suuren massan yli ellei ole megafonia ;D Minulle myös vasemmistoliiton tietty radikaalius mikä liiton iskulauseessakin todetaan VASTARINTA ON LUVALLISTA. JOPA SUOTAVAA herättää pienen rauhaan uskovan anarkistin sisälläni. Se sanoo että ehkäpä tämä liitto ei unohda yksilön ääntä vaikka se sitten sanoisikin kuorossa mielipiteitään.
Tärkeätä on myös totuus siitä että edes jossain se ääni kuuluisi puoluerajoja pidemmälle kuten vasemmistoliiton esityksessä kannabiksen laillistamisesta. Sehän on ennenkuulumatonta nykyisessä porvarihallituksessa vaatia jotain näinkin radikaalia. Ehkäpä tässäkin vastustajan "voimaa" tulisi käyttää sitä itseään vastaan eli jos hallitus on porvaristoa niin ehdotetaan jotain mikä taatusti saa pää kääntymään ja ehkä se saa myös heräämäänkin.
Lainaus: Tässä on kyse siitä, että huumeidenkäyttöä ei pitäisi enää demonisoida eikä siitä rankaista. Suomen on aika ruveta harjoittamaan virallisen huumepoliittisen strategian mukaista haittojen vähentämisen politiikkaa. On tunnustettava se tosiasia, että huumeeton yhteiskunta on utopia ja ryhdyttävä vähentämään huumeista yhteiskunnalle ja yksilölle koituvia haittoja.
Yad: Vasemmistonuorten kannabisaloite

- Location:Koti-lo
- Mood:
bouncy